Vuoden tiedelehti -finalistit on valittu

Julkaistu 16.9.2022

Vuoden tiedelehti 2022 -palkintoehdokkaiksi on valittu viisi kotimaista tieteellistä lehteä. Ne ovat (aakkosjärjestyksessä): Aikuiskasvatus, Alue ja ympäristö, Duodecim, niin & näin ja TaHiTi.

Palkinto on suuruudeltaan 25 000 euroa. Suomen tiedekustantajien liitto jakaa palkinnon nyt ensimmäistä kertaa. Tarkoituksena on lisätä kotimaisen tiedekustannustyön ja tiedejulkaisujen näkyvyyttä ja arvostusta.

Voittaja selviää Joensuussa 3.10.

Voittaja julistetaan Tiedejulkaisemisen päivillä 3.10. Joensuussa.

Palkinnon saa sisällöltään, toimitustyöltään ja ulkoasultaan laadukas, kehitystyössään kekseliäs tai muuten ansioitunut kotimainen tiedelehti. Palkittava lehti on ISSN-numeroitu ja ainakin osittain vertaisarvioitu. Se ilmestyy kotimaisin voimin säännöllisesti vähintään kaksi kertaa vuodessa. Tieteenalat, julkaisukielet ja -muodot sekä lehden suhde avoimeen julkaisemiseen ovat tasaveroisia.

Päätökset tekee kolmijäseninen raati

Finalistit valitsee ja palkinnon saajan päättää kolmijäseninen, päätöksissään itsenäinen raati. Vuonna 2022 palkintoraatiin kuuluvat Mona Mannevuo, Mikko Pelttari ja Tiina Raevaara.

Yleisön ehdotuksia palkinnon saajaksi otettiin vastaan elokuun loppuun saakka. Ehdotuksia saapui seitsemän. Ehdotetuista julkaisuista yksi on finalistien joukossa.

Palkinto rahoitetaan tekijänoikeuskorvauksilla

Suomen tiedekustantajien liitto rahoittaa palkinnon tekijänoikeusjärjestö Kopioston keräämillä tieteellisten julkaisujen käyttökorvauksilla.

Lisätietoja palkinnosta antaa raadin sihteeri, Suomen tiedekustantajien liiton pääsihteeri Pauliina Raento (toimisto AT tiedekustantajat.fi / 040 508 6552).

Raadin perustelut valinnoilleen

Aikuiskasvatus (julkaisijat KVS Säätiö & Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura)

Visuaalisesti ilahduttava, rajoja ylittävä tiedelehti, joka onnistuu tarttumaan ajassa eläviin kysymyksiin. Lehti osoittaa, kuinka yhden tieteenalan silmin voi katsoa maailmaa, ihmistä ja yhteiskuntaa rikkaasti ja monipuolisesti. Myös lehden verkkosivut ansaitsevat kiitokset ajantasaisuudestaan ja kiinnostavasta sisällöstään. Tieteellisten artikkelien lisäksi oivaltavia juttutyyppejä, kuten “Tutkija liikkeessä”.

Alue ja ympäristö (julkaisija Alue- ja ympäristötutkimuksen seura)

Kunnianhimoisesti toimitettu tiedelehti, jonka aiheiden kirjo yllättää lukijan. Toimii foorumina ympäristötutkimukselle sanan laajassa mielessä, ja lehteen kirjoittaa runsas joukko eri tieteenalojen edustajia. Teemanumeroissa lehden oivaltavuus tiivistyy. Näin monitieteinen, tarkkanäköinen ja kokoava lehti tuntuu tässä ajassa erityisen tärkeältä.

Duodecim (julkaisija Suomalainen Lääkäriseura Duodecim)

Ammattitaitoisesti ja hyvillä resursseilla toimitettu tiedelehti, joka onnistuu yleistajuistamaan lääketieteellisen tutkimuksen moninaisen kirjon. Yllättää positiivisesti yhteiskunnallisilla aiheilla kirjoittamalla muun muassa teknostressistä ja lähisuhdeväkivallasta. Onnistuu houkuttelemaan lukijoita vakavien asioiden pariin luovilla otsikoilla: esimerkiksi “Tunnistatko kupan?” sai raatilaiset ymmärtämään, kuinka kiinnostava asia jopa syfilis voi olla.

niin & näin (julkaisija Eurooppalaisen filosofian seura)

Intohimoisesti tehty tiedelehti, joka venyttää rohkeasti tiedejulkaisemisen rajoja. Syvällistä tutkimusta elävällä suomen kielellä ja visuaalisesti houkuttelevassa muodossa. Lehti kapinoi tiedelehtimäisyyttä vastaan paloittelemalla sisältönsä monenlaisiksi juttuformaateiksi. Monipuoliset, kiehtovat teemat sekä laajalti tiede- ja kulttuurikenttää edustava kirjoittajakunta takaavat, että lehteen uskaltavat tarttua maallikotkin.

TaHiTi (julkaisija Taidehistorian seura)

Visuaalisesti hieno lehti, jossa kuvitus sulautuu tieteellisiin artikkeleihin ja tukee niiden sisältöä. Teemoja osataan hyödyntää hyvin ja tuoda niillä monialaisuutta ja vaihtelevuutta lehden sisältöön. Vähäeleisen kaunis ilmiasu takaa rauhallisen lukukokemuksen verkossa. Hiljattain uudistunut lehti on onnistunut kokonaisuus.


Julkaistu kategoriassa Palkinnot, Tiedelehdet, Tiedotteet