Vuoden tiedekirja -palkintoehdokkaat on valittu

Julkaistu 12.2.2020

Vuoden tiedekirja -palkinnosta kisaa kymmenen ansiokasta kotimaista tiedekirjaa, jotka ilmestyivät vuonna 2019.

Vuosittain jaettavan palkinnon jakavat Suomen tiedekustantajien liitto ja Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV). Palkinnon suuruus on 10 000 euroa ja se rahoitetaan tekijänoikeusjärjestö Kopioston keräämillä käyttökorvauksilla.

Vuoden 2019 raatiin kuuluvat professori Tuomas Forsberg, professori Minna Palmroth ja emeritusprofessori Nils Erik Villstrand. Raadin sihteerinä toimii viestintäpäällikkö Ilari Hetemäki TSV:stä.

Raati arvioi noin 75 nimekettä, jotka koottiin kustantajien luetteloista ja raadille lähetetyistä ehdotuksista.

Valintaperusteissa korostettiin aiheen ajankohtaisuutta ja sitä, mitä kannattaisi lukea juuri nyt. Raati kiinnitti arvioissaan huomiota sisällön yllätyksellisyyteen sekä siihen, kuinka teos pystyy avartamaan lukijansa maailmankuvaa. Parhaimmillaan teoksista välittyi myös hyvä tieteellinen synteesi.

Palkinnon saaja julkistetaan 16. maaliskuuta 2020 klo 17.00 TSV:n kevätvastaanotolla Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6, Helsinki).

Kymmenen ehdokasta

Vuoden 2019 paras tiedekirja valitaan seuraavasta joukosta:

Toni Alaranta: Turkin historia. Atatürkista Erdoğaniin (Gaudeamus)

Elina Hiltunen: Tulossa huomenna – Miten megatrendit muokkaavat tulevaisuuttamme (Docendo)

Iida Kukkonen, Tero Pajunen, Outi Sarpila ja Erica Åberg: Ulkonäköyhteiskunta – Ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa (Into)

Kirsi Lehto: Astrobiologia. Elämän edellytyksiä etsimässä (Ursa)

Lasse Lehtonen: Japanilainen musiikki. Taiko-rumpujen kuminasta J-poppiin (Gaudeamus)

Christer Lindholm: Totuudenjälkeinen talouspolitiikka – Thatcherista Trumpiin (Vastapaino)

Simo Mikkonen: ”Te olette valloittaneet meidät!” – Taide Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa 1944–1960. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura)

Katariina Parhi: Sopeutumattomat. Psykopatian historia Suomessa (Siltala)

Aapo Roselius ja Oula Silvennoinen: Villi itä. Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1919–1921 (Tammi)

Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika. Kymmenen myyttiä keskiajasta (Gaudeamus)

Lisätietoja antaa raadin sihteeri Ilari Hetemäki sähköpostitse ilari.hetemaki[at]tsv.fi tai puhelimitse: 050 3634416.


Julkaistu kategoriassa Palkinnot, Tiedekustantajien rooli, Tiedotteet