Vuoden tiede-editori 2021 on Suvi Syrjä, kustannustoimittaja Tähtitieteellisestä yhdistyksestä Ursasta. Suomen tiedekustantajien liiton tunnustuspalkinnon saaja julkistettiin tänään torstaina iltapäivällä osana Sopimukset ja oikeudet -webinaaria.
Palkitsemisperusteissaan Suomen tiedekustantajien liiton hallitus kiitti Syrjän monipuolisuutta ja vuorovaikutusosaamista. Hän saa kiittävää palautetta työtovereiltaan.
— Suvi Syrjä on kokenut ja kirjoittajaystävällinen kirjantekijä, joka taitaa tieteen yleistajuistamisen. Hän on myös kääntänyt useita teoksia, kertoo hallituksen puheenjohtaja Leena Kaakinen.
Kaakinen kukitti Syrjän Observatorion tiloissa Helsingissä. Vuoden tiede-editorin haastatteluvideoon pääset tästä.
Nyt toisen kerran jaetulla palkinnolla halutaan parantaa kotimaisten tiedejulkaisujen tekijöiden työn arvostusta ja näkyvyyttä. Palkinto on suuruudeltaan 5000 euroa ja se jaetaan vuosittain.
Suomen tiedekustantajien liiton palkinnot ja apurahat rahoitetaan tekijänoikeusjärjestö Kopioston keräämillä tieteellisten julkaisujen käyttökorvauksilla.
Lisätietoja palkinnosta: Pääsihteeri Pauliina Raento toimisto at tiedekustantajat.fi / 040 5086552