Tiedekustantajilta 223 806 euroa apurahoja

Julkaistu 20.11.2020

Suomen tiedekustantajien liiton myöntämien apurahojen yhteissumma syksyllä 2020 on 223 806 euroa. Haku oli avoinna lokakuussa.

Liiton hallitus päätti rahoittaa 19 hakemusta, joissa on mukana yhteensä 28 kotimaista tiedekustantajaa ja -julkaisijaa. Hakemusten yhteissumma oli 456 385 euroa.

Myönteisen rahoituspäätöksen saajat näet täältä.

Rahoitusta sai 49 prosenttia haetusta summasta, 66 prosenttia hakemuksista ja 76 prosenttia hakijoista. Aiemmin rahoittamattomista hakijoista 60 prosenttia sai myönteisen päätöksen. Rahoitettavien joukossa on kaksi liiton ulkopuolista yhdistystä (100 %).

Lisäksi hallitus päätti, että varsinkin digitointiapurahojen hakijoilta toivotaan jatkossa laadukkaiden ostopalvelujen kilpailuttamista liiton uuden digitointiohjeen mukaisesti. Hallituksen näkemyksen mukaan menettely parantaisi digitoinnin laatua, yhdenmukaistaisi hinnoittelua ja ohjaisi hakijoita ajattelemaan ensisijaisesti hankittavan palvelun todellisia kustannuksia.

Suomen tiedekustantajien liiton apurahoja voi hakea seuraavan kerran helmikuussa 2021.

Suomen tiedekustantajien liiton apurahat rahoitetaan tekijänoikeusjärjestö Kopioston keräämillä julkaisujen käyttökorvauksilla.

Lisätietoja antaa liiton pääsihteeri Pauliina Raento: toimisto [at] tiedekustantajat.fi


Julkaistu kategoriassa Apuraha, Jäsenyhteisöt, Tiedekustantajien rooli, Tiedotteet