Haku avattu kirjamessumatkalle Helsinkiin

Julkaistu 19.5.2026

Suomen tiedekustantajien liiton syksyn matkaohjelman jatkuu kirjamessu- ja opintomatkalla Helsinkiin. Matkan ajankohta on tiistaista perjantaihin 20.–23.10.2026.

Matka on tarkoitettu kotimaisissa tieteen kustannus- ja julkaisutehtävissä työskenteleville asiantuntijoille, esimerkiksi toimittajille, kustantajille, taittajille ja markkinointivastaaville.

Helsingin kirjamessuilla mm. vieraillaan kotimaisten tiedekustantajien osastoilla ja seurataan Tiedetorin ohjelmaa. Messujen teemana on kieli.

Oheisohjelmassa tutustutaan mm. Duodecim– ja Liikunta & Tiede -lehtien tekemiseen sekä Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) toimintaan.

Liitto korvaa kulut tekijänoikeuskorvauksista

Ryhmän koko on 6–14 osallistujaa. Liitto maksaa osallistujien perushintaisen kotimaanmatkat julkisessa liikenteessä pääkaupungin ulkopuolelta saapuville, majoituksen (1 hh) ja messuliput sekä tarjoaa yhteisen illallisen. Kukin osallistuja vastaa itse mahdollisista matka- ja muista vakuutuksistaan. Päivärahoja ei makseta.

Vastineeksi osallistujat sitoutuvat ryhmän ohjelmaan ja kirjoittavat matkastaan ytimekkään raportin annettuun määräaikaan mennessä. Raportit jaetaan kaikille osallistujille.

Suomen tiedekustantajien liiton matka- ja koulutusohjelma rahoitetaan tekijänoikeusjärjestö Kopioston keräämillä tiedejulkaisujen käyttökorvauksilla. Niitä tuottavat julkaisut, jotka on lisensoitu kansallisen sopimuslisenssijärjestelmän piiriin.

Hakeminen on vaivatonta

Hakemus on liiton toimistoon lähetetty sähköposti, jossa vastaat neljään kysymykseen (Q1-3 ja 5 täällä). Liitteitä ei tarvita. Hae viimeistään maanantaina 8.6.2026.

Hakemukset vastaanottaa ja lisätietoja antaa liiton matkojen tuottaja, pääsihteeri Pauliina Raento sähköpostitse toimisto@tiedekustantajat.fi tai puhelimitse +358 40 508 6552.


Julkaistu kategoriassa Kirjamessut, Koulutus, Opintomatkat, Tiedekirjat, Tiedelehdet, Tiedotteet, Verkottuminen