Tekoäly on hyvä renki mutta huono isäntä, jonka tuottamaan tietoon tulee aina suhtautua kriittisesti. Siksi Suomen tiedekustantajien liitto suosittelee, että kustantaja tai julkaisun toimitus perehtyy tekoälyn käyttöön, mahdollisuuksiin ja riskeihin sekä laatii itselleen tekoälyn käytön ohjeet ja linjaukset.
Ohjeistuksissa tulee ottaa huomioon kirjoittajien ja vertaisarvioijien lisäksi toimituksen oma työ ja sitä ohjaavat periaatteet. Ohjeistuksia tulee päivittää tarvittaessa.
Ohjeiden tulee löytyä helposti esimerkiksi kustantajan tai julkaisun verkkosivuilta. Kehotus lukea ohjeet ja linkki niihin kannattaa sisällyttää vertaisarviointikutsuihin, ohjeisiin kirjoittajille ja vertaisarvioijille sekä kirjoittajille lähetettävään palautteeseen. Toimitusten sisäisten ohjeistusten tulee siirtyä eteenpäin osana perehdytystä, kun henkilöstö vaihtuu.
Tekoälyn käytön tulee olla läpinäkyvää. Julkaisuprosessin osapuolten pitää kertoa avoimesti, onko tekoälyä käytetty ja – jos on – miten ja missä tarkoituksessa sitä on käytetty tai käytetään. Prosessi tulee dokumentoida huolellisesti.
Vertaisarvioijien ja toimittajien tulee huomata, että arvioitavaksi lähetetyt käsikirjoitukset ovat luottamuksellista materiaalia. Niitä ei saa ladata tekoälyjärjestelmiin ilman kirjoittajan suostumusta. Kirjoittaja vastaa aineistonsa, lähteidensä ja tutkimuskohteidensa eettisestä, hyvää tieteellistä käytäntöä noudattavasta käytöstä ja kohtelusta.
Kirjoittaja vastaa myös käsikirjoituksensa sisällöstä ja mahdollisesti tarvittavien lupien hankkimisesta. Tekoäly ei ole kirjoittaja eikä sille voi osoittaa tekijyyttä, vaan esitetyn tiedon luotettavuudesta vastaa kirjoittaja. Kirjoittajan vastuulla on myös lähteiden asianmukainen käyttö. Tekoälyn tuotos ei siten kelpaa ensisijaiseksi lähteeksi eikä esimerkiksi plagioinnista voi syyttää tekoälyä.
Vastuullisesti käytetty tekoäly voi auttaa esimerkiksi kielentarkastuksessa, oikoluvussa ja visuaalisen abstraktin laatimisessa. Tekoäly voi myös tukea toimittajia arvioimaan käsikirjoituksen sisältämien väittämien uutuusarvoa. Tällaisestakin käytöstä tulee kertoa ja luottamuksellisuus jq oikeellisuus varmistaa.
Kustantaja tai julkaisu voi halutessaan kieltää tekoälyn käytön käsikirjoitusten ja vertaisarviointilausuntojen laatimisessa kokonaan tai osittain. Kirjoittajat ja arvioijat voidaan sitouttaa noudattamaan näitä linjauksia (lue ohjeemme vertaisarvioinnista ja tekoälystä).
CC-lisenssin nettijulkaisuihinsa valitsevien kustantajien ja tekijöiden kannattaa huomata, että he vastaavat itse mahdollisten väärinkäytösten selvittelystä esimerkiksi generatiivisten kielimallien koulutuksessa. Ne, joiden julkaisut avataan kansallisella sopimuslisenssillä (Kopioston käyttöehdoilla), voivat tulevaisuudessa kääntyä tekijänoikeusjärjestö Kopioston puoleen.
Näiden ohjeiden laatimisessa hyödynnettyjä yleislinjauksia, suosituksia ja tapausesimerkkejä ovat julkaisseet mm.
Committee on Publication Ethics
European Association of Science Editors
International Association of Scientific, Technical and Medical Publishers
International Committee of Medical Journal Editors
World Association of Medical Editors
Tieteen eettisen neuvottelukunnan kansallinen ohjeistus tutkijoille on tekeillä.
Suomen tiedekustantajien liitto on jättänyt ohjeistuksen luonnoksesta lausunnon.
© Pauliina Raento / Suomen tiedekustantajien liitto
Päivitetty 24.3.2026