Kopiosto-valtakirja

Suomen tiedekustantajien liitto päivittää jäsenistönsä Kopiosto-valtakirjat vuoden 2025 lopulla. Syynä on valtakirjaan lisätty uusi oikeusluokka (sopimusalue) GR10, joka koskee tekoälyä. Uudistuksen taustalla on Euroopan unionin tekoälysäädös, joka astui voimaan elokuussa 2024.

Muutoksesta ja sen edellyttämistä toimenpiteistä tiedotetaan marraskuussa 2025.

Valtakirjaamme päivitettiin viimeksi vuonna 2023 uuden tekijänoikeuslain mukaiseksi. Tuolloin lisättiin oikeusluokat GR8 (lehtijulkaisuun sisältyvän teoksen käyttö) ja GR9 (teosten jakaminen verkkosisältöpalveluissa). Oikeusluokkaa GR5 laajennettiin (kirjastojen, arkistojen ja museoiden kokoelmiin sisältyvien teosten käyttö).

Valtakirjalla tiedekustantaja antaa tekijänoikeusjärjestö Kopiostolle oikeuden myöntää puolestaan lupia teostensa kopiointiin (sopimuslisenssi). Kopioston luvittamat julkaisut tuottavat niiden oikeudenhaltijoille (tekijöille ja kustantajille) korvauksia teosten käytöstä. Kopiosto valvoo, että tekijänoikeuksia kunnioitetaan, teoksia käytetään luvallisesti ja käytöstä maksetaan korvaus.

Suomen tiedekustantajien liitto on Kopioston jäsenjärjestö. Valtakirjat antavat liitolle mandaatin edustaa omia jäsenyhteisöjään mm. neuvotteluissa tekijänoikeuskorvausten jakamisesta muiden kustantajajärjestöjen kanssa sekä tukevat Kopioston asiavaltuutta kansallisissa ja kansainvälisissä neuvottelupöydissä. Kopioston keräämät korvaukset jaetaan puoliksi tekijöiden ja kustantajien kesken kulujen vähentämisen jälkeen.

Liiton apurahat ja avustukset, palkinnot, opintomatkat, koulutustilaisuudet, edunvalvonta ja neuvonta sekä muu toiminta rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.

Yksi kustantaja voi antaa useita Kopiosto-valtakirjoja eri organisaatioille, eivätkä ne sulje toisiaan pois. Suomen tiedekustantajien liiton Kopiosto-valtakirja ei siis kilpaile muiden Kopiosto-valtakirjojen kanssa.

Uusittava valtakirja on entiseen tapaan kustantajakohtainen. Siten se kattaa allekirjoittavan yhteisön koko kustannus- ja julkaisutoiminnan (esimerkiksi Seuran X kaikki tieteelliset lehdet ja kirjat). Julkaisuja ei siis valtakirjassa eritellä mitenkään ja yksi valtakirja kustantajaa kohden riittää, vaikka esimerkiksi lehtiä olisi useampia.

Kopiosto-valtakirja ja siihen liittyvä yhteystietolomake toimitetaan jäsenyhteisömme nimenkirjoitussääntöjen mukaisesti allekirjoitettuina Suomen tiedekustantajien liiton toimistoon (ei Kopiostoon) joko sähköpostitse (PDF) tai kirjeitse. Dokumentti allekirjoitetaan käsin tai sähköisesti järjestelmässä, joka käyttää vahvaa tunnistautumista.

Yhteyshenkilöksi voidaan nimetä muu kuin dokumenttien allekirjoittaja.

Valtakirjan antaminen on vapaaehtoista. Se on kuitenkin edellytyksenä joillekin liiton rahoitusmuotojen ja palvelujen hyödyntämiselle. Mikäli jäsen ei hyväksy uutta valtakirjaa mutta on antanut valtakirjan liitolle aikaisemmin, vanhempi versio pysyy voimassa mutta ei koske tekoälyä.

Liitto toivoo, että kaikki sen jäsenyhteisöt allekirjoittaisivat uuden valtakirjan riippumatta julkaisuissaan käyttämästään lisenssistä. Myös CC-lisensoidun kustantajan valtakirja tukee tekoälyyn liittyvää avoimuutta ja Kopioston asiavaltuutta edustaa kotimaisen tiedejulkaisemisen kenttää esim. asiaa koskevissa neuvotteluissa. CC-lisensoitu materiaali ei kuitenkaan tuota tekijänoikeuskorvauksia.

Tekijänoikeuskorvausten keräämistä tekoälyä koskevasta oikeusluokasta G10 ei vielä ole aloitettu.